torstai 13. elokuuta 2015

Syyskausi käynnissä

Niin se vain kesä hujahti ja tallimme syyskausi on lähtenyt käyntiin rytinällä. Ponien loma Toosilassa kesti 5-6 viikkoa ja muutamat ihanat asiakkaani siellä kävivät pitkälti ponit hoitamassa. Viimeisellä lomaviikolla he aloittivat myös poneilla ratsastuksen.

 
 
Jospa palataan ajassa pari viikkoa taaksepäin ja kurskistetaan kulisseihin. Olemme tehneet tallilla kaikkea mahdollista ja nyt voikin oikeastaan hengähtää, kun arki alkoi ja ylimääräset työt on paketissa.



Kentän laajennustyöt aloitettu
Toisen ison tarhan porhja uusittiin ja pihaton tuulikaapin rakennus alkoi




Uusia hiekkoja vaille :)

Uusia aitoja vaille

Onnea on Avant ja maapora... :)

Uudet aidat


Hulinaa on siis ollut, kuten kuvista näkyy ja vastoinkäymisiä tuli ihan riittämiin. Kaksi viimeistä viikkoa on kyllä juostu päät kolmantena jalkana. Onneksi pihaton loppurakennuksen sain ulkoistettua ammattilaisille ja se valmistuikin muutamassa päivässä. Saatiin muutamalta muultakin ihmiseltä kallisarvoista apua kaikessa. Heinäkatokset saivat väriä pintaan, maalisuti heilui myös pihaton tuulikaapin seinissä. Tarhanpohjat saatiin huollettua, samoin kentänpohja. Se oli kesäsateilla tiivistynyt kivikovaksi ja viimehetken ostos olikin kunnon tielana. Sen avulla saatiin kuin saatiinkin kentän pinta rikottua ratsastuskelpoiseksi vain päivää ennen ponien saapumista. Kentän aitojen kanssa urakoimme kaksi päivää aamusta iltaan ja ne saimme myös ajoissa valmiiksi,vaikka taisi se valmistuminen mennäkin yöhön asti... Taskulampun valossa homma muuttui hankalammaksi.





Kiirettä pukkasi myös yhden söpötyksen vuoksi, joka kotiutui meille viimeviikolla, Wäinö 7vkoa :) Hän on kultainennoutaja, jonka on tarkoitus ilahduttaa meidän perheemme lisäksi myös tallilaisia. Toki Wäinön täytyy ensin vähän kasvaa. Tallilla tämä uusi koiravauva viihtyy hyvin, ponin selässä on jo istuttu, seurattu kengityksiä, satulansovituksia, haettu ponia laitumelta, riehuttu ratsastuskentällä ja viihdytetty tallityttöjä. Mitäpä sitä muutakaan tuleva tallikoira voisi touhukkaisiin päiviinsä toivoa :)







Wäinö ja Minni - Kesäkaverit 2015 :)




 Ponit kotiutuivat viimelauantaina, jolloin meillä oli pienet "tallitalkoot". Paikalle saapui 11 innokasta tyttöä ja jokainen pääsi mukaan yhdelle poninhakureissulle Toosilaan. Onneksi on tuo kolmen ponin koppi, oli huomattavasti nopeampaa ponien roudaus laitumilta kotiin. Tallilla tuli täytettyä karsinat, pestyä satulahuovat, siivottua, ratsastettua ym. Yksi polttariporukkakin kävi joukossamme hassuttelemassa kiireisenä päivänä. Kesän odotetuin juttu tapahtui vasta lauantai-iltana. Taisin jotain mainitakin edellisessä postauksessa... Enkä suinkaan tarkoittanut Wäinöä vaan uutta tuntiponiamme Oscaria:










Tästä ponista olen unelmoinut pitkään, joskus kisoissa heitin ponin omistajalle epätoivoisen vihjauksen, että ilmoittelee jos joskus tuota kultakimpalettaan on myymässä. Toki aika epätoivoistahan se oli, onhan tuollaiselle jo miljoona ottajaa. Mutta niin vain viesti tulikin yllättäen ja tässä sitä nyt ollaan; Iki-ihana Oscar, esteratojen rusettihai ja jokaisen tytön unelmaponi, hän asuu meillä Papinojalla <3
Sunnuntai sisälsi ponitalutuksen pyöritystä Pohtiksella






Tunnit on siis pyörähtäneet urakalla käyntiin. Viikkoratsastajia on liki 100 eli ennätysmäärä. Lisää on tulossa, muutamia alkeiskurssiryhmiä tulee vielä alkavaksi piakkoin ja uusia minituntilaisia on jonossa. Kisaryhmät tekivät kauppansa, ponikerhokin alkaa ja viikonloppuna pitäisi lähteä Lahteen Mikael Wahlmanin esteklinikkaan muutamien kanssa. Lauantaina on myös ensimmäisen kisaryhmän kisat Niihamassa ja tallikisojakin pitäisi alkaa järjestämään. Kyllä tässä hommaa riittää - Ja sehän vain on mukavaa :) Palaillaan taas pian!