lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kevätkuulumisia

Susku ja Pokeri poseeraa ponin saavuttua.

Rommi-poni on toipumassa murtuneen jalkansa kanssa rauhallisemmalla tallilla, poni pääsee ulkoilemaan minitarhaansa päivittäin ja on tätien hemmoteltavana. Puhuinkin viimeksi Rommin tilalle ostettavasta ponista ja teimmekin kaupat yhdestä ihanasta shettiksestä. Haasteena oli pitkä välimatka, sillä poni asusti Torniossa. Kaikki sujui kuitenkin hyvin luotettavien myyjien ansiosta, kuljetuksen tilasimme alan ammattilaislta ja poni muutti meille kuukausi sitten. Kyseessä siis raviponinakin menestystä kerännyt Strait's Poker, tuttavallisemmin Pokeri. Hänestä löydät tarkempia tietoja kotisivuiltamme. Pokerilla oli ratsastettu vain joitain kertoja ilman satulaa. Ei uskoisi, sillä poni on luotettava lastenratsu jo näin lyhyen ajan jälkeen. Ei voi kuin todeta, että lasten opetusponeissa tärkeämpää on luonne ja käytöstavat kuin taito. Pokeri on tehnyt alkeiskurssitunnin joka arkipäivä ja on ollut oikein tyytyväisen oloinen. Olemme käyneet muistelemassa myös menneitä kärrylenkeillä. Hän on niin fiksu ja kiltti poni, täydellinen meille. Pokeri myös oppii nopeasti ja olemme huomanneet hänen rakastavan esteitä! Kiitos Jokisen perheelle Tornioon tästä ihanasta ponista, jonka meidän hoivaan luotitte! :)


Pokerilla ekaa kertaa meillä






Pokerilla esteitä ensimmäistä kertaa, ei uskoisi :)



Rommi sairastuvalla :)

Rommin kontrollikuvat on maanantaina 4.5 eli tasan kuukauden päästä. Oletuksena on, että hän jää meille kotiin silloin. Toukokuu täytyy varmasti mennä vielä ihan hissutellen, mutta luulen kuntoutuksen alkavan jo kesäkuussa. Ihanaa saada Rommi kotiin <3 Sitä on ollut jo niin kova ikävä, niin perheenjäsenenä kuin luotettavana työtoverina.

Kesäleirit ovat täyttyneet kovaa vauhtia, osa leireistä onkin jo ihan täynnä ja tiedossa onkin todella vauhdikas ja hauska leirikesä! Meillä on kesäkuun kahdella ensimmäisellä lomaviikolla 3 päiväleiriä ja iltaisin tunnit normaaliin tapaan. Sen jälkeen tunnit jää kesätauolle ja meillä on yöleirit ja muuta ohjelmaa vielä heinäkuun alkuun asti. Sen jälkeen poneilla alkaa ansaittu 5 viikon mittainen laidunloma Toosilan kartanon järvimaisemissa.










 Tässä vielä kuvien kera muita kuulumisia:

Nalle ja Veera maastoestevalmennuksessa 3.4

Leevi ja Jerica maastoestevalmennuksessa 3.4

Kessu ja Oona maastoestevalmennuksessa 3.4

Uusi traikkumme :)

Nalle ja Pokeri leikkii

Taneli ja Minni apuna lantahommissa


Wääksyn harjoitusestekisat, kuvassa Oona ja Jerica ponien kanssa

Radankävelyä kisapaikalla




HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! :)