torstai 21. marraskuuta 2013

Marraskuu - synkkää ja tylsää




Vaan eipä ehkä sittenkään! Vaikka ilmat on ollut tylsiä niin elämässä on aika paljon valopilkkuja. Kuten kymmenen ponia ja kuutisenkymmentä innokasta oppilasta. Ainiin ja ihana pieni, punainen talli, jossa vauhtia ylläpitävät kolme sekopäistä kissaa ja yksi yli-innokas koira.


Olettekin saaneet nyt viimeisimmissä postauksissa kuulla jo kahdesta tallimme ponista, voin kertoa, että hetken kerään nyt voimia seuraavaan. Minulla on mennyt aikaa 3h / esittelypostaus, joten nyt saatte luvan tyytyä tällaiseen peruspostaukseen. Tosin ettepä ole kuulumisia kuulleetkaan hetkeen!










Arkitunnit meillä on sujunut aika mallikkaasti, vaikka ponit täräyttivätkin aika paukun kolmisenviikkoa sitten lastentunnilla, jolloin yhtä lukuunottamatta kaikki lapset tippu ponien selästä ja tunti jouduttiin keskeyttämään. Tuloksena yksi murtunut solisluu ja kolme pahaa aivotärähdystä sekä ennenkaikkea monta säikähtänyttä ja traumatisoitunutta ihmistä, itseni mukaan lukien. Ponit siis "pelästyi" jotain... tai siis yksi ja kaikki singahtivat laukkaan eivätkä nuo alle 10v:t kyydissä pysyneet. Panikoin jo, että mitä teen noiden taulapäiden kanssa, kun tästä alkoi muodostua jo tapa, kun yrittivät tehdä tätä uudestaan. Mielessäni pyöri ajatuksia kaikesta kamalasta ja mietin olisinko voinut toimia itse opettajana toisin ym. Valvoin öitä ja mietin kuinka hullu olen, kun niin monen lapsen terveys on minun vastuullani. Pääsin kuitenkin tästä yli ihanien ystävien ansiosta, varsinkin kun kuulin, että tällaista on sattunut muillakin ratsikouluilla ja monta kertaa eikä hevosten luonnolle vaan voi mitään. Meillä tämä oli ensimmäinen laatuaan tässä mittasuhteessa.

Vaikka sainkin mielelleni rauhan, niin pistin heti toimeksi ja turvallisuus on nyt taattu niin pitkälti kun vain ikinä voin. Ennen pienten tunteja nuo pikkuponit (jotka menee pikkuratsastajille ekalle tunnille) on vuokrattu isommille ennen ekaa tuntia. Tämä käytäntö on ollut todella mahtava, kun poneista on päästelty pahimmat höyryt ja voimat isompien toimesta ja ennenkaikkea nuo isommat ovat olleet innoissaan, kun ovat saaneet vuokraponit, kun niille on ollut kysyntää. Ponit on ollut aivan huippuja nyt viimeviikot, kaikki todella fiksuja ja jos joku jotain säpsähtää niin reaktio ei todellakaan ole tuo, että kaikki "pelästyvät". Ehkä mä vaan pelästyin liikaa itsekin tuosta yhdestä kerrasta, mutta toisaalta parempi kai näinpäin, kuin jatkaa muuttamatta mitään ja olemalla välinpitämätön.

Viikonloppuisin on ollut vaihtelevasti tätitunteja, valmennustunteja ja nyt myös jouluponikatrilliharkkoja.





(Kuvassa Norton tuuraa Leeviä, jolla oli rokotuksen takia lomaa)
Meillä on tosiaan viikon päästä sunnuntaina pikkujoulurieha, jota on nyt täytynyt hieman valmistella. Suurin ohjelmanumero on varmasti jouluponikatrilli, jossa on kuusi ratsukkoa. Ponipareina vuonikset, kirjavat ja Nalle+Rommi. Katrilli on aika hieno, jos vaan saadaan ponit pysyyn pöksyissään, kun Nallella on ollut paha tapa singahtaa kesken kuvioiden hieman omiin soolopiruetteihinsa :)







Elisen kanssa on sujunut ihan mielettömän hyvin, oon ollut niin tyytyväinen siihen. Oltiin maanantaina taas estevalmennuksessa ja vauvaponiini oli niin huikea! Se oli ihan innoissaan ja sillä oli jo oma tahto lähestyä estettä, eikä epäröintiä ollut. Kerran se otti puomin alas ja korjasi hienosti seuraavalla kerralla asian, vaikka askel oli yhtä huono kuin pudotuskerralla. Ei olisi uskonut, että hyppäämme jo toisella kerralla 80-90cm:n esteitä, varsinkin kun se ensimmäinen valmennus oli yhtä tahkoamista. Päästiin nyt kyseiseen ryhmään, koska siinä on muitakin nuoria, aletaan käymään siinä joka maanantai, Emmi pitää sitten mun ponitallin jälkimmäisen tunnin aina maanantaisin.

Oltiin myös Hannan kouluvalmennuksessa pari viikkoa sitten ja se auttoi kyllä paljon, sillä ennen kyseistä valmennusta olin vain humputellut tuolla, koska en oikein ollut varma mistä aloittaa asioiden treenaaminen. Maltoin odottaa ensimmäistä valmennusta ja sainkin paljon pieniä vinkkejä, minkä myötä voin tehdä kaikkia asioita ilman suuria ongelmia. Nyt täytyy vaan alkaa rakentelemaan tuota. En ollut tyytyväinen itseeni valmennuksen jälkeen, vaikka yritinkin parhaani. Mulla on jotenkin aina uuden hepan kanssa ensimmäinen Hannan koulutunti huonomielinen, ehkäpä sen takia, kun Hanna jo tuntee minut ja laittaa heti hommiin eikä paljon sääliä tunne. Kritiikkiä tulee ja välillä se masentaa, mutta kun ei oikein vastaankaan uskalla sanoa, niin pakko se on tahkota ja yllättäen aina lopputulos on hyvä.

Klippasin Elisen eilen, vetelin ihan korvia ja kavionrajoja myöten niin on siistin näköinen. Nyt olis tarkoitus mennä sillä seuraaviin Niihaman kisoihin ihan treenimielessä hyppään ristikko & 50-60cm :)





Olimme Parvelassa estekisoissa viikonloppuna ja siellä napsittiin ruusukkeita oikein urakalla, niinkuin oli tarkoituskin. Tässä sijoitukset:

40cm: 1.sija Tinja & Rommi, 2.sija Maria & Nalle
60cm: 1.sija Jensku & Leevi, 2.sija Maria & Kalle, 3.sija Nea & Rommi
70cm: 1.sija Erika & Romeo


Eli ei huonommin ollenkaan!! Radat on videolla ja olen tehnyt koostevideonkin, mutten ole jaksanut ladata sitä youtubeen. Tosin minun oli pakko Romeoiden apinoinnit julkaista, kun nauroin niin paljon, että piti jakaa tuo suunaton ilo kaikkien kanssa :D Näet hauskan koosteen TÄÄLTÄ!

Nalle & Maria

Jensku & Leevi sekä Kalle & Maria palkintojenjaossa

"Joko kunnarille!!!"



Erika & Romeo vastaanottaa voittorusuketta

Muita kuulumisia tallilta ja elämästäni saatte katsella kuvista tässä lopuksi:


Home Sweet Home

Sain rakennettua tuota turvevaraston seinää hieman, vain ovi puuttuu!! :)






maanantai 11. marraskuuta 2013

Poniesittely osa 2 - Nalle





nimi: Niittykorven Napoleon
rotu: shettis
sk: 103cm
synt: 2006
väri: ruunihallakko, siima
sukupuoli: ruuna
taso: HeB, re60cm









Mistä ostit?

Nallen kanssa ostopäivänä kotipihassa.
- Ostin Nallen keväällä 2010. Löysin ilmoituksen hevosnetti.com palvelusta. Nalle (aiemmin "Napsu") oli myynnissä eräällä naisella, jolla oli muutama pieni lapsi ja ponille ei käyttöä ollut. Poni asusti aika lähellä meitä, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, Jokioisilla. Meillä oli etsinnässä nuori, edullinen shettisruuna, joka ei ole musta (oli silloin omasta mielestäni liian tylsä ponin väri :D). Rommi oli muuttanut tallillemme hetkeä aiemmin ja kuten sen esittelyssä kerroinkin, halusin ostaa shettiksen myös itselleni. Näin olisi kaksi pikkuponia, joilla voisi lapsien ratsastusta ohjata. Lähdimme katsomaan Napsua helatorstaina 2010, meillä oli trailerikin mukana. Ostoreissulla meillä oli apuna Roosa, joka tuli koeratsastamaan ponin.








Miksi ostit? Mikä siitä teki niin ihastuttavan osto reissulla?


Roosa ja Nalle, eka ratsastus kotona.
- Hetken seikkailtuamme ihan väärällä suunnalla pääsimme perille Nallen kotitallille. Ensikohtaaminen oli aika järkytttävä. Ponilla oli 10cm pitkä kulahtanut ja takkuinen talvikarva. Sen kaviot oli ihan karmeat eikä se ollut mielestäni mistään kohtaa ihana tai komea. Söpö ehkä jollaintapaa jos oikein katsoi. Harjasimme tuota likapalloa, että saimme sille varusteet päälle. Poni vaikutti kiltiltä ja hyväluonteiselta, heitettiin läpyskäsatula selkään ja suitset päähän. suitsien turpahihna ei ylettynyt kiinni ja varusteiden kanssa oli kauheeta säätöä, ponilla tuskin oli mitään tehty vähäänaikaan. Toisaalta olihan se vasta kääntynyt 4-vuotiaaksi. Menimme kentälle ja Roosa hyppäsi selkään. Hetken pomppimisten jälkeen poni suostui liikkumaan johonkin suuntaan ja hetki tästä eteenpäin Roosa maisteli ensimmäistä kertaa kentänhiekkaa. Satulavyö oli liian pitkä eikä sitä saanut riittävän kireälle joten satula keikkasi mahan alle. Kokeilimme ilman satulaa ja siitä vasta temppuilut alkoikin, poni rynni portille ja muuten se ei juurikaan liikkunut... Roosa tippui uusiksi ja me pyörittelimme päätämme kentänreunalla. Loppuakohti homma alko edes jotenkin sujumaan, olin lähestulkoon valmis lähtemään tyhjän kopin kanssa kotiin, mutta kysyimme vielä Roosan mielipidettä; "Joojoo tää oli ihana, ottakaa tää!" Tiesimme, että jokainen 12-vuotiashan sanoo noin. No, poni ei ollut hinnalla pilattu ja ajattelin, että on sitä hullumpiakin hevoskauppoja tehty. Tehtiin kaupat ja nakattiin tuo ylilihava pihankoriste koppiin.


Kotona aloimme liikuttamaan Nallea noin 4 kertaa viikossa. Homma sujui aika hyvin, mutta laukkaa herra ei halunnut nostaa, mutta pikkuhiljaa homma alkoi sujumaan. Totesimme, ettei sitä oltu ikinä edes opetettu nostamaan laukkaa. Aloitimme kaiken aivan alusta. Treenasimme myös ohjasajoa, se sujui aika hyvin, sillä sitä oltiin aiemminkin hararstettu. Kärryjä poni ei ollut ikinä vetänyt. Videoon Nallen ensimmäisistä päivistä meillä pääset TÄSTÄ!







Nallen ratsukoulutus alkoi tosiaan alusta tuolloin toukokuussa, aika pian sen jälkeen keksimme Emmin kanssa pitää ponileirin Halkoloille ja parille muulle tallitytölle. Nallekin pääsi jo leiriponiksi, vaikka sillä oli vielä hieman rutiininpuutetta.





 Opetin Nallelle myös temppuja, se osaa istua, mennä makuulle, hypätä pystyyn, nousta korokkeelle ja juosta vapaana rinnalla ja hyppiä esteitä.








Kuvassa Nalle hyppää ensimmäistä kertaa esteitä. Yllättävän hyvin poni esteet ylitti, tosin olin sitä hypyttänyt maastakäsin, joten poni tiesi idean jo etukäteen. Halkolan tytöt eivät juurikaan uskaltaneet Rommilla ratsastaa tuolloin, mutta Nalle oli niin kiltti, että tytöt ratsastivat paljon Nallella.







Halkolat tunnilla Pojulla, Nallella, Rommilla ja Rockylla.


Arki lastenponina alkoi sujumaan ja Nalle kehittyi kokoajan enemmän.

Ensimmäiset kisat olivat aika tahkoamista :D






Jouluaattona 2010 laitoimme Nallelle reen perään.









Päätimme klipata Nallen alkuvuodesta 2011, koska karva oli ihan järjettömän paksu, eikä poni jaksanut tehdä hommia. Se myös piehtaroi kesken ratsastuksen, kun hionnut karva kutitti. Tuosta lentävästä lihapullasta kuoriutuikin aika mahtava pikkumies, joka hurmasi kaikki kisapaikoilla. Nalle osottautui mahtiostokseksi.

Nalle Niihaman kisoissa


Treeniä keväällä 2011

Nalle & Marinka


Tuona keväänä oli nämä uskomattomat kisat. Videota katsoessani tippa tulee linssiin joka kerta.. en vaan voi sille mitään. Tuona päivänä Marinka ja Nalle antoi minulle suurimman mahdollisen kiitoksen kaikesta siitä, mitä minä olin antanut heille. Ratsukko teki puhtaan radan ristikkoluokassa ja aivan ex-tempore idea tuli tuon radan jälkeen, että ilmotetaan heiädt seuraavaankin luokkaan (50-60cm). Kumpikaan ei ollut ennen mennyt kisoissa sen kokoista. Mua vähän epäilytti, ratakin oli pitkä muistaa, mietin kokoajan miten nuo selviytyvät. Poni oli vasta 5-vuotias ja suht kokematon, kuskista puhumattakaan. Lopputuloksen näette videolta. Yksi palkitsevimpia hetkiä, siinä jäi isotkin hepat jälkeen!





Pari pääsi myös sijoille KaRan seurakoulukisoissa jättäen taakse kokeneetkin hevosratsukot.




SM-hopeaa shettismestaruuksissa 2012



Oma suhteesi poniin?

- Kaikki varmaan tietävätkin... Nalle on mun lemppari. Mulla oli ollut ennen Nallea monen monta omaa ponia ja heppaa, mutta pidän jollaintapaa Nallea ensimmäisenä omana ponina, kaikkein rakkaimpana. Tai periaatteessa, onhan se ensimmäinen täysin omilla rahoillani hankkima poni. Nalle on paras :) <3









Voiko kaikentasoiset ratsastaa ponilla?

- Periaatteessa joo, periaatteessa ei. Kesäisin Nalle sopii jokaiselle, mutta syksyllä ja talvella se on hieman ärsyttävä, jonka takia ihan kaikille sitä ei voi antaa. Nalle saattaa keksiä mörköjä ja tylsyttään aiheuttaa ylimääräsiä sydämentykytyksiä singahtamalla laukalla paikasta A paikkaan B ja siitä yleensä vielä paikkaan C. Lähes poikkeuksetta pienimmät ratsastajat jäävät matkasta viimeistään kohdassa B :)

Esteillä Nallelta tippuu helposti... harvat pysyvät sen hypyissä mukana. Nallella on terävä ja pyöreä hyppy ja ratsastajan unohtaessa kunnollisen kevyenistunnan on ilmalento taattu. Tämän vuoksi Nalle ei tee pienten estetunteja, joissa esteitä hypätään laukalla ja mahdollisuudet innokkaisiin hyppyihin on olemassa.





Minkälainen on maastossa ja hoitaessa?

- Hoitaessa Nalle on kiltti, se ei kuovi, pure eikä potki. Se seisoo tattina paikallaan ja nauttii hoitamisesta. Maastossa Nalle on aika hulivili, kilpailuviettiä löytyy ja jonon perästä isojen ohi laukkaaminen on lempijekku. Tämänvuoksi Nalle ei tee myöskään pienten maastotunteja paitsi talutuksessa.






Oletko itse ratsastanut ponilla? Minkälainen se on ratsastaa?



- Selässä olen joskus käynyt pistämässä ruotuun, mutta ratsastanut en varsinaisesti ole. Nalle on helppo, aika samantyyppinen kuin Rommi. 














Mitä väkirehuja se syö?

- Nallekin syö aamuisin Peacemakeria 2,5dl ja illalla saa valmista pellavapuuroa reilun puoli litraa. 

Minkä tasoinen heppa oli sulle tullessaan/minkä tasoinen nyt?

- Tähän onkin jo vastaus ylempänä :)











Mikä hevosessa on parantunut eniten?

- No koulutustaso ehdottomasti! Nalle on mukavan reipas ratsastaa, se nosstaa laukan ajatuksesta ja on tosi näppärä pikkuponi.








Mikä hevosessa on parasta?

- Symppis luonne. Valitettavasti Nalle on omasta mielestäni mennyt viimeisen vuoden aikana "pilalle" tuntikäytössä, se on oppinut jekuttamaan ratsastajia. Mutta reippaus ja innokkuus ovat ponin valttikortit. Nalle on myös kaikinpuolin helppo ja omaan mieleen joka suhteessa, kun sen on saanut rakentaa lähestulkoon itse.




Osaako se temppuja?

- Osaahan se nuo mitä ylempänä mainitsin :)


Onko se suosittu tunneilla?

- On, harvinaisen suosittu myös pienten keskuudessa, vaikka välillä onkin liian reipas. Mutta epäilen Nallen suosion perustuvat sen suloiseen olemukseen ja siihen, että sitä ei tarvitse potkia, jotta se liikkuisi. Nalle on erittäin helppo ja kiva ratsu. Nalle on äänestetty kaksi kertaa tallimme suosituimmaksi poniksi (v.-10 ja -11).






Tuleeko poni toimeen laumassa, kuka on sen paras ponikaveri?

- Tulee aivan kaikkien kanssa, Nalle sopii joka laumaan. Ehdottomasti Rommi on paras, mutta myös Romeo, Prinssi ja Norton on Nallen mieleen. Isot on tylsiä, kun ne ei leiki :)









(c) Suvi



Pukitteleeko poni? Tarviiko tunneilla poniin kiinnittää erityistä huomiota jossain tehtävässä tms?

- Ei, Nalle ei harrasta pukittamista. Joskus läpiratsastajalle on heittänyt pukit, mutta ei muuten. Nalle vaatii pienten tunnilla hieman ylimääräistä valvontaa, talvisin sen olemusta täytyy muutenkin tarkkailla, sillä herra saattaa käydä pitkäkseen kesken tunnin... masukarvoja kutittaa aina välillä :) Tällöin yritän olla ripeä ja juosta hätiin, harvoin ehdin. Tästä poni saa aina sympatiat asiakkailta, vaikka mielestäni tuo on tyhmä jekku :)



Onko poni terve, onko se joskus sairastanut jotain?

- Nalle on ollut täysin terve, yhden flunssan sairasti joskus ja rokotteista se nostaa kuumeen herkästi.


Onko ponia uitettu? Vetääkö se kärryjä? Onko menty hiihtoratsastusta? Onko hypätty maastoesteitä?

- Kyllä, kaikkea on tehty.






KaRan kenttäkisojen shettisluokka v.2011, kuvassa Erika ja Nalle



Minkä ratsastusliikkeen se osaa parhaiten?

- Laukannostot, onnistuu paikaltaankin leikiten. Myös jumppasarjat on helppoja nakkeja tälle vieteripyllylle.

Enemmän esteille/kouluun?

- Nallesta en osaa sanoa, molemmissa se on yhtä hyvä... mutta taas jos pakko valita niin este.








Ponin luonne?
- Nalle on kaikinpuolin erittäin kiltti. Tarkoituksella se ei tee kellekään pahaa. Nalle on luonteeltaan erittäin utelias; Mitä isompaa ääntä se kuulee aitojenrakennuksessa, sitä lähemmäs se turpansa työntää. Rälläkät ja hitsausvehkeet kun luonnollisesti kiinnostavat kaikkia pikkupoikia.




Kerro joku ponin tekemä metku!

- Mikähän niistä miljoonasta... Kaikista hulvattomin oli se, kun ratsastimme vielä pikkukentällä ihan tallirakennuksen vieressä. Nalle jotain sekoili ratsastajansa kanssa ja ratsastaja valui kaulalle laukassa. Poni päätti tästä loikkasta kentän portin yli (~60cm korkea) ja laukkasi tallin ovelle, kunnes stoppasi niin, että ratsastaja lensi kaaressa tallin ovista sisään. Tälle naurettiin meinaan aika pitkään! En muista kuollaksenikaan kuka oli kyseinen ratsastaja, saa vihjasta ken muistaa :)





Nalle ja Rommi leikkii

Nalle Kangasalan keskustassa





Haluan kiittää Roosaa siitä, että Nalle meille muutti. Olimme melkein jo jättämässä ponia myyjälle ja unohtamassa koko otuksen, mutta Roosa sai meidät innostumaan ja edes yrittämään tuleeko tuosta mitään. Pakko myöntää, että siitä on tullut jotain niin suurta, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Nalle on monen tutun ja tuntemattoman heppatytön suosikki, se on opettanut monelle ratsastajalle lajin saloja (esimerkkinä mm. Marinka), se on saanut hienoja sijoituksia kisoissa. Ennenkaikkea Nalle on sulattanut oman sydämeni, Nalle on vaan niin ykkönen!!! :)



Loppuun vielä huumoripläjäys vuosilta 2010-2011, löydät sen TÄÄLTÄ!

Myös Nallesta löytyy erittäin paljon videomateriaalia Youtubesta käyttäjänimellä Pojusuokki91.