tiistai 28. toukokuuta 2013

Pikapäivittelyä

Heipparallaa ja pahoittelut ettei ole näkynyt eikä kuulunut! Voin kertoa ettei kuulu nytkään kovinpaljoa, pakko vain tulla näyttäytymään, että hengissä ollaan :) Tallilla on ollut niiiiiiin paljon kaikkea, etten kertakaikkiaan ehdi pitämään tähän vuodenaikaan tätä mestaa pystyssä. Nytkin puskee kesäleirit ja laidunkausi päälle eli hiljaiselo jatkunee.

Tallilla olemme saaneet poniagilitykurssin päätökseen, se huipentui viimelauantaina esitykseen Niihaman Junnuhummajaisissa. Kuvia sieltä löydät täältä ja täältä. Esitys sujui hyvin ja kaikilla oli hauskaa :)




Myös Anna Viljakka on käynyt valmentamassa tallillamme asiakkaitani parina viikonloppuna, päällimmäisenä ajatuksena itselle muistuu mieleen hymyilevät naamat tuntien jälkeen sekä innokkaat ponit. Erityisesti Anna kehui uusinta ostostani Leevi-ponia, mikä tuli yllätyksenä. Saattaa olla, että sitä näkee lähiaikoina Saran kanssa isommillakin radoilla. Annan sanojen mukaan metriä vois mennä jo loppukesästä... nojaa katsellaan katsellaan ;) Tässä muutama kuva valmennuksista:





Sitten meillä oli tallikisat, joista löytyy aivan huippuhyviä kuvia täältä. Meillä oli kisoissa kolme luokkaa: puomi / ristikko, 40-50cm ja 60-70cm. Lähtöjä oli yli kolmekymmentä. Kisat olivat oikein onnistuneet!

(c) Elina M.

(c) Elina M.

(c) Elina M.

Itse olen kisannut aika paljon Ressulla, ollaan menty nyt kolme onnistunutta ysikympin rataa ja ensimmäinen metrin ratakin käytiin sunnuntaina hyppäämässä Niihamassa ja ruusuke tuli myös siitä puhtaan radan ansiosta. Kotonakin olen muutaman kerran hypännyt ja hevonen on nyt NIIN vireessä kuin olla ja voi!

Pohtis seura 90cm 8.5

Pohtis alue 90cm 19.5

Pohtis alue 90cm 19.5


Myös tallitytsyt on poneilla ollut kisaamassa ja lisää näkyy seuraavista videoista, videoissa näkyy myös klippejä kaikesta yllämainituista VIDEO 1 ja VIDEO 2.


Nyt meillä jää tunnit kesätauolle torstaina, ponit saavat rokotukset ja ensimmäinen leiri starttaa ensiviikon lopulla. Itselläni on alkuviikosta tutkinnot koululla ja hommia on paljon tekemättä niin koulutöiden osalta kuin tallillakin. Eli en lupaa koska ehdin tänne seuraavankerran kirjoittamaan ja bannerikisasta sen verran, että osallistujia on NIIN vähän, että mikäli potentiaalisia osallistujia ei tule enempää ei ole koko kisaa järkevää pistää pystyyn (tällähetkellä ei ole edes juuri yhtään varteenotettavaa banneria minkä edes laittaisin tänne tai kotisivuille, koska sen on oltava siisti ja edustava, ei paintilla pikaiseen väsätty). Toki muutama on ihan hienokin, mutta niille haluaisin vastustajia!


Pinnikin muuten löysi uuden, kivan kodin Lähderannan ponitallilta.

Hyvää kesää kaikille lukijoille! :)